Puheenjohtajan päätös: Kokous todettiin jokseenkin lailliseksi ja ehdottoman päätösvaltaiseksi.
Johdanto: Kunnanhallituksen kokoushuoneessa käytössä olevan nuijan on todettu pärsövän tikkuja puheenjohtajan kämmeneen käytön yhteydessä. Em. nuija on hankittu kunnan käyttöön vuonna 1963 kauppahinnan ollessa tällöin kolme (3) markkaa kuusikymmentäkaksi (62) penniä.
Ehdotus: Kunnan varoin hankitaan uusi lyömäväline. Hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu paikallisille kirja- ja konttoritarvikeyrityksille.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Johdanto: Eduskunta päättää alkuvuodesta viidennen ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen. Ainoa varteenotettava jätteidenkäsittelylaitos uuden voimalan tarpeisiin löytyy Telajärveltä. Toteutuessaan hanke toisi kuntaan lisää työpaikkoja ja perkeleesti kahisevaa.
Ehdotus: Voidellaan kriittisesti hankkeeseen suhtautuvia kansanedustajia parahultaisella summalla rahaa. Tarvittavat varat ohjataan projektiin sosiaalitoimen tekemistä säästöistä.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin aplodein.
Johdanto: Telajärven päiväkodissa on kuluvana vuonna 16 lasta. Päiväkotirakennuksesta maksetaan vuokraa maanviljelijä Tölöselle 1100 € kuussa, neljän vakinaisesti palkatun päiväkodin työntekijän palkkamenot ovat 4650 € kuussa ja päiväkodin käyttömenot noin 1600 € kuussa. Näille rahoille olisi varmasti parempaakin käyttöä.
Ehdotus:Toteutetaan Ämmän paikka on kotona -projekti sellaisena kuin sen Balilla kokoontunut työryhmä on esittänyt. Kokonaisuudessaan projektiasiakirjat liitteenä, pääpiirteiltään asiakohdat seuraavat:
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Johdanto: Esityslistan ulkopuolelta päätettiin yksimielisesti todeta, että kokoushuoneen jääkaapista on bisse lopussa.
Ehdotus: Haetaan Salesta pari muovipussillista kaljaa kunnan piikkiin.
Päätös: Ehdotus hyväksyttiin.
Puheenjohtajan päätös: Kokous keskeytetään, kun kukaan ei palannut pykälän 34 kuvaamalta hankintamatkalta.
© 2002 - 2004 S. Kristian Mattila - Muokattu 2004-09-29 - www.telajarvi.net