Kolumnit

Kaikki PeliPlazan kolumnistit ovat tietotekniikan veteraaneja, asialleen omistautuneita tosimiehiä jotka ovat pelanneet tietokonepelejä Velociraptoreiden ja Parasaurolophusten valtakaudelta saakka. Heillä on myös kaikenkarvaisia tutkintoja, stipendejä ja sertifikaatteja, ajokokemusta jokamiesluokassa, huipputarkka hajuaisti sekä ämpärikaupalla äyriäiskitosaania, keraamisia keittolevyjä ja aika-avaruuspotaskaa.

Se Ainoa Oikea Tietokone täytti 25 vuotta

2010-07-25 Jaba Pikarinen

Se ainoa oikea tietokone, Commodore Amiga, täytti juuri 25 vuotta. Sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta on kyllä todettava ettei Amigan keksimisen jälkeen tietotekniikassa ole tapahtunut juurikaan mitään merkittävää kehitystä, korkeintaan päinvastoin. Pistinpä huvin vuoksi viivalle Motorolan pyhän 25 MHz 68040:n ja naurettavan Intelin Core i7 härpättimen. Heti ensimmäisessä shikaanissa i7 lensi suoraan rengasvalliin savupilven saattelemana, ja 68040 kaasutteli ruutulipulle core putkella hulmuten.

Tätäkin juttua kirjoittelen ihka oikealla Amiga 4000:lla, joka on kellotettu 26 MHz:iin, ja pysyy viileänä arkkupakastimessani. Itselläni heittää kyllä aika-ajoin näpit kohmeeseen, mutta minkäs sille mahtaa. Käyttöjärjestelmänä on tietysti Debian GNU/Linux, johon olen itse portannut Cygnus Editorin tekstinkäsittelyä varten. Nettisurffailu käy sutjakasti Chromella, joka on maailman nopein selain. Keskimäärin säästän päivässä lähes 600 millisekuntia Chromen huippunopean JavaScript -tulkinnan ansiosta. Säästyneen ajan voin käyttää paremmin reaaliaikaiseen Atlantin ylityslentoon FlightGearilla. Sekin pyörii huippunopeasti Chromessa WebGL:n ansiosta.

Viime viikolla benji-hyppäsin koirani kanssa Airbus A380:stä, ja tapaturmaisesti teloin selkärankani tuhannen pirstaleiksi. Selkäytimen toiminnallisia tehtäviä tuuraamaan asennettiin 80MHz Motorola 68060 -prosessori, ja täytyy todeta että hyvin pyyhkii!

Kaikki on niin huonosti

2000-07-01 Niko Narvi

Nykyaikana mikään ei ole hyvin. Kyllä ennen kaikki oli paremmin, silloin piraatit eivät tappaneet tietokoneita niin kuin nykyään. Pelilehtien toimittajatkin ovat ihan hirveitä, kun suurin osa heistä ei ole ikinä tietokonetta nähnytkään. Toimittajat vaan hypeilevät ja repivät jutut takalistoistaan. Brittilehtien toimittajat ne vasta hirveitä ovatkin, ja englantilaiset pelit. Kilpailu tällä alalla on karmeaa, ja pelilehtien toimittajat jotka eivät tiedä mistään mitään kirjoittavat juttuja peleistä jotka ovat itse keksineet ja piirtäneet vielä DeluxePaintilla kuvaruutukaappaukset.

Viime viikolla brittiläinen toimittaja tuli vastaan kadulla kun olin matkalla toimitukseen, ja kysyi minulta mikä se Dungeon Master oikein on. Minä vedin heti turpaan. Täällä ei brittitoimittajat kukkoile!

Silloin kun minä olin nuorempi, minulla oli sentään polvihousut. Ei näy kenelläkään nykyajan toimittajalla polvihousuja, ei edes yleensä niin vapaamielisillä amerikkalaiskolleegoilla. SeBITä -pelimessuilla kun juttelin amerikkalaisen ystäväni Lord Britishin kanssa, niin hänellä sentään oli polvihousut. Me parrakkaat miehet olemme niin paljon parempia kuin muut.

Eipä sillä, kyllä televisiossakin on asiat huonolla mallilla, paitsi jos tulee Star Trek. Onnenpyörässäkin ihmiset repivät hatusta lauseita, vaikka kaikkia kirjaimia ei ole vielä edes näkyvissä. Jos minä pääsisin onnenpyörään, niin sanoisin että N niinkuin NetHack.

Kotonakin asiat ovat päin mäntyä, naapurini Esko vaan meuhkaa kaiket yöt ja pelaa Pleikkarilla. Aika realistinen lentomalli sillä kyllä oli kun nakkasin sen alas viidennestä kerroksesta. Ei tässä auta kun odotella parempia aikoja, vaikka turhaahan se on. Tulevaisuudessa me kaikki vain pelaamme burgerinaksutteluja knalli päässä.

Realismia vaikka väkisin

2000-06-09 Kaizu Laamanen

Nykyään teknologia on jo niin kehittynyttä, että kriittisesti kaikkeen suhtautuvana toimittajana alkaa olla motkotuksen kohteet hankalemmin löydettävissä. Tämä on toki haastavaa, mutta jos suomalainen jotain osaa, niin ainakin valittaa.

Aikoinaan Air Warrioria pelaillessani minua otti suunnattomasti päähän pilottiin itseensä kohdistuva epärealistinen vauriomallinnus. Sama ongelma esiintyy myös moderneissa First Person -peleissä kuten Wolfenstein 3D:ssä. Oma ratkaisumallini tähän oli, että parempi puoliskoni mätki minua pesäpallomailalla päähän aina kun osumia sateli. Jostain kumman syystä neronleimaukseni ei saavuttanut suosiota kaveripiirissäni.

Sitkeänä miehenä en luopunut kuningasajatuksestani niin helpolla, vaan järjestin LAN-Partyt, johon kutsuin kaikki PCI-väyläisen verkkokortin omaavat kaverini, ja sitten vaimon kanssa sidoimme ne karhunlangalla konttorituoleihin. Selvästi oli huomattavissa uutta intoa ja antautumista pelille, kun uhkana oli kallonmurtuma ja pysyvä aivovaurio. Jo muutama mätkäisy koulutti kaverit huomattavasti varovaisempaan taktiikkaan.

Jostain kumman syystä toinen järjestämäni LAN-Party ei saavuttanut suurtakaan suosiota, ja realisminvahvistajanikin otti ja läksi anopin luo.

Asensimpa taas Liinuksen

2000-05-13 Osma N. Käämi

Minulla nurkissa pörrää ja hyrisee kymmeniä koneita, ja Gnuu/Linuxen eri versioitakin olen asennellut tuhansia kertoja, mutta aina olen palannut Windowssiin kun en koskaan ole saanut DIR -komentoa toimimaan. Tässä eräänä iltana toverini Pekka soitti, ja sanoi että oli saanut kätösiinsä ihka uuden Slagware Linuxin. Pekka lähettikin sen heti postissa, ja pääsin asennuspuuhiin.

Sen verran minussakin on talvisodan henkeä (olenhan yksi Kannaksen Mannerheim -ristillä palkittuja sankareita), etten mennyt siitä, missä aita on matalin, vaan päätin asentaa sen autotallissa ilman valoja vanhaan Mäkintosh -koneeseen. Tuo kapistus onkin aina ollut onnettomana kohteena silloin kun kokeilunhaluni pääsee valloilleen, ja nytkin siinä oli pohjalla MacOS ja NetWare vitonen, jotka käynnistyvät yhtäaikaa.

Itse asennus näin vanhalle veteraanille oli helppo nakki, vaikka puolen välin tienoilla jouduinkin käyttämään turbo teippiä ja kenkälusikkaa, kun kovalevyltä meinasi loppua tila. Ranteeseen tuli kyllä pipi ja rasitusmurtuma, Pekka kun toimitti softan puolen tunnin C-kaseteilla, mutta lopputuloshan se tärkeintä oli. Itse käyttöjärjestelmä ei ollut mitenkään kummallinen, siinä oli mustalla ruudulla vaaleaa tekstiä, ja sille pystyi syöttämään tekstiä näppäimistöltä. Lievää hikoilua sen sijaan aiheutti Quake III, jonka jouduin koodaamaan suurimmaksi osaksi uudestaan, ennenkuin sain sen pyörimään hybridikoneessani.

Illalla kävin sitten kaljalla Pekan kanssa, ja join kuusi pitkää kolmosolutta. Pekka joi kaksi nelosta.